maanantai, 3. tammikuuta 2011

Thievery Corporation - Le La Femme Parallel

Pidän kovasti siitä kun ihmiset laittavat jänniä kappaleita facebook-statukseensa. Niistä löytyy monesti kaikkea kivaa uutta kuunneltavaa ja toisinaan melkoisia löytöjä. Ja tavallisetkin kappaleet piristävät kummasti päivää. Tällä kertaa kiitokset kuuluvat Johannalle, joka laittoi taannoin statukseensa Thievery Corporationin kappaleen Le La Femme Parallel (kuultavissa täältä).

Minulle Le La Femme Parallel oli ensimmäinen kosketus yhtyeeseen ja samalla oikeastaan koko tyylisuuntaan. Kappale edustaa minulle jotain tuntematonta tyylisuuntaa, yhtä aikaa herkkää, pehmeää, unimaista ja samalla outoa musiikkia. Alussa on pohjalla pehmeä basso, jonka päälle rakentuu pehmeä sointukuvio. Kirpeä kitara tuo mukavan raikkauden sointiin. Laulu on tasaista, rauhallista ja liikkuu pienellä äänialueella. Laulu tuo mieleen rentoutumisharjoitusten ääninauhat. Bassoriffit pumputtavat pehmeästi mutta varmasti vieden kappaletta eteenpäin. Laulussa on jotain eteeristä, taianomaista, kaihoavaa ja lumoavaa ja äänenkäyttö on varsin sensuellia. Rytmipuolella rummut lähinnä tukevat bassoa, joka pitää tämän kappaleen kasassa. Kappale rakentuu selkeästi basson ja laulun varaan ja muodostaa hyvän, dynaamisen kokonaisuuden.

Laulu on ranskaksi, joten en kykene kunnolla tulkitsemaan lyriikoita (luin kyllä käännöksen mutta lauluissa käännökset eivät vaan toimi kovin hyvin). Jos joku lukijoista tuntee laulun sanoituksen tai osaa ranskaa niin voisi referoida hieman laulun ideaa. Thievery Corporationilla on lauluja monilla eri kielillä, joten sen kuulijakunta joutuu joka tapauksessa turvautumaan käännöksiin. Tämän vuoksi olisikin hyvä, jos "vieraskielisistä" lauluista tehtäisiin referaatit yhtyeiden toimesta.

Minulle Le La Femme Parallel on paitsi erinomainen kappale niin samalla portti Thievery Corporationin musiikkiin (paljon tämäntyylisiä kappaleita) ja tähän tyylisuuntaan, jonka nimeä en vielä tiedä. Tästä kappaleesta alkaa mielenkiintoinen musiikillinen tutkimusmatka. Kiitos, Johanna :)

(c) Ilkka Keränen

lauantai, 18. joulukuuta 2010

Rammstein - Du hast

Kappaleen musiikkivideo löytyy täältä: Du hast

Ensikosketukseni Rammsteiniin tapahtui kauniina maaliskuisena pakkasiltana maaseudun rauhassa kun olimme ystävien kanssa nauttineet saunasta ja muutamasta sihi-juomasta. Päätimme piristää iltaamme musiikkivideoiden avulla ja pian ruudulle ilmestyi Rammsteinin Du hast. Jo kappaleen alkuvaiheilta olin varma että tämä on minun juttuni. Ja siitä hetkestä eteenpäin Rammstein jäi tärkeäksi osaksi musiikkikokoelmaani.

Kappaleen alussa on syntikkapätkä, joka tuo mukavaa kihelmöintiä ja odotusta tulevasta. Ja sitten tulee kitarariffi, SE kitarariffi, joka on Rammsteinia omimmillaan - raskasta, tiukkaa ja kurinalaista metallia. Tämän jälkeen alkaa saksalainen sanaleikki, joka toistetaan monotonisella ja raskaalla äänellä: "Du, Du hast, Du hast mich, Du hast mich gefragt - und ich hab nichts gesagt". Taustan bassokulku ja syntikkariffi tuovat mukavaa levottumuutta sanojen taakse.

Kertosäe tuo kappaleeseen uuden ulottuvuuden, kun laulussa kysytään uskollisuutta ja sitoutumista ryhmän hyväksi saksalaista avioliittovihkimiskaavaa mukaellen. Vastaus jää mukavalla tavalla epäselväksi (ja-nein). Raskas kitaratyökentely yhdessä tiukkojen rumpujen kanssa alleviivaavat sanomaa. Uutena elementtinä tulee mukaan matkapuhelimen soittoäänellä soitettu syntikkariffi, joka piristää mukavalla tavalla muuten niin raskasta kappaletta. Kappale huipentuu pitkään kertosäkeeseen ja päättyy "matkapuhelinriffiin"

Musiikkivideossa bändin jäsenet ovat pukeutuneet valkoisiin kauluspaitoihin ja mustiin kravatteihin korostaakseen tunnelman vakavuutta. Video kuvaa rumpalin valintaa naisen ja bändin välillä sekä vihkimisrituaalia, jossa rumpali huumataan ja sytytetään tuleen. Video loppuu bändin tullessa ulos talosta yhtenäisenä ja nainen jää yksin. Lisäksi (Rammsteinille ominaiseen tapaan) auto räjähtää lopussa.

Du hast edustaa minulle saksalaista teknometallia parhaimmillaan ja on yksi parhaimmista kappaleista, mitä tunnen. Tiukka monotonisuus on vaativa tyylikeino mutta Rammstein on onnistunut sen käytössä mainiosti. Lisäksi syntikalla tehdyt riffit tuovat ripauksen keveyttä ja raikkautta muutoin niin raskaan metallin päälle. Suosittelen!

(c) Ilkka Keränen

perjantai, 10. joulukuuta 2010

W.A.S.P. - Kultturitalo 9.12.2010

Olin eilen Kultturitalolla W.A.S.P.:n keikalla. Sen kunniaksi tässä pieni keikka-arvio :)

Keikalla lattia oli lähestulkoon täynnä, sen sijaan istumakatsomossa oli todella vähän katsojia (monet rivit olivat kokonaan tyhjiä). Konserttipaikka on varsin pieni ja tunnelmaltaan intiimi. Itse sijoituin eturivin tuntumaan (toiseen riviin - en ehtinyt valloittaa eturivin paikkaa) keskelle, suoraan laulajan kohdalle. Yleisö oli kaikenikäistä mutta eturivissä oli lähinnä nuoria faneja (parinkympin tuntumassa).

Keikan avasi lämmittelybändi Shadowside. Yleensä en pidä lämppäreistä mutta tämä oli poikkeus - musiikki oli raikasta heviä ja naislaulaja teki mukavan kontrastin raskaaseen saundiin. Lisäksi laulajalla oli valloittava hymy, mikä entisestään lisäsi kontrastia. Bändi sai myös aikaan mukavaa vuoropuhelua yleisön kanssa ja joissakin kappaleissa yleisö suorastaan hullaantui. Lisätietoja bändistä löytyy täältä.

W.A.S.P. avasi keikan hyvin energisesti biisillä "On your knees". Yleisö oli heti mukana ja eturivissä meno oli heti alusta alkaen villiä. Biisit seurasivat toisiaan hyvin tiiviisti, omia lemppareitani olivat mm. L.O.V.E. Machine, Wild child, I wanna be somebody ja keikan päättänyt Blind in Texas. Viimeksimainitusta löytyy mainio musiikkivideo täältä. Lavashow oli melko pidättyväistä, entisaikojen verenjuonteja tms. ei enää ole vaan bändi keskittyy pitkälti soittamiseen. Erikoisuutena mainittakoon että kitaristi oli asentanut kitaran tallaan kuusi laseria, jotka valaisivat soittavia sormia ja kieliä ovelasti. En ole moista nähnyt aiemmin...

Kaiken kaikkiaan keikka oli mukava, pieni ja intiimi. Erityistä plussaa voi antaa hyvälle lämmittelybändille sekä W.A.S.P.:n energiselle ja mukaansatempaavalle soitolle. Miinuksia voi antaa sille, että laulajan ääni oli miksattu turhan pienelle volyymillä (muu soitto meinasi hukuttaa sen alleen). Laulajan ääni on kuitenkin niin omaperäinen että sen soisi kuuluvan selkeästi yli muun bändin! Tämä ei ollut pelkästään tämän keikan ilmiö vaan he tekevät näin jokaisella keikalla. Onko laulaja epävarma äänestään vai mistä lie kyse....


(c) Ilkka Keränen

sunnuntai, 5. joulukuuta 2010

Finlandia

Näin itsenäisyyspäivän kunniaksi nostan esiin varsin isänmaallisen teoksen, nimittäin Sibeliuksen Finlandian (Voit kuunnella tästä).

Tämä teos on ollut pitkään yksi suosikeistani ja olen kuunnellut sitä monena eri orkesteriversiona ja kahtena eri urkuversiona. Lisäksi olen soittanut teosta kirkkouruilla. Eri versioista pidän eniten David Hillin urkuesityksestä, orkesteriversiotkin ovat pääosin kaikki hyviä.

Teos alkaa jylhällä, matalalla ja rauhallisella heräämisellä. Sen jälkeen teos vaeltaa haikeissa, vahvojen mollisointujen maalaamissa tunnelmissa noustakseen vakavaan ja mahtipontiseen teemaansa. Keskiosassaan teos nousee vahvaksi, rytmikkääksi ja paikoin jopa kepeäksi. Tämän jälkeen tulee teoksen tunnetuin osa - Finlandia-hymni. Hymni on raukea, harras ja toiveikas. Hymnin jälkeen on loppuosa, joka on räiskyvä, vahva ja mahtipontinen loppuen koko orkesterin soittamaan massiiviseen As-mollisointuun.

Mitä tämä teos merkitsee minulle? Tunnelmaltaan kappale on rauhallinen, joten se käy hyvin rentoutumiseen. Harras tunnelma herkistää mielen ja vahva teema vie eteenpäin antaen toivoa tulevasta. Teos ei ole valmiiksi pureskeltu vaan se antaa minulle vapauden muokata teoksen sanomaa tilanteen mukaan. Se jättää ylleen tyhjää tilaa. Finlandian soittaminen on mahtava kokemus, kun saa itse soittaa nuo hartaat ja mahtipontiset sävelet. Kaiken kaikkiaan loistava teos niin kuuntelemiseen kuin soittamiseenkin!

(c) Ilkka Keränen





keskiviikko, 1. joulukuuta 2010

Mihin käytätte musiikkia?

Monelle meistä musiikki on osa jokapäiväistä elämäämme. Käytämme musiikkia moniin eri tarkoituksiin ja erilaiset musiikit sopivat erilaisiin tarkoituksiin. Omalla kohdallani tyypillisiä musiikin käyttötarkoituksia ovat mm.

  • rentoutuminen, johon käytän rauhallista instrumentaalimusiikkia ja klassista musiikkia (erityisesti romantiikan ajan urkumusiikkia)
  • taustamusiikki, johon käytän rauhallista ja tasaista musiikkia
  • treenimusiikki: kovaan treenaamiseen tarvitaan energistä musiikkia (esim. AC/DC)
  • tunnelmamusiikki, johon käytän kuhunkin tunnelmaan sopivaa musiikkia
  • nostalgiamusiikki - musiikkia vuosien takaa
  • jne.

Mikä on teidän tapanne käyttää musiikkia? Kuunteletteko aina samaa vai onko teillä eri musiikit eri tarkoituksiin?

tiistai, 30. marraskuuta 2010

High tech / low life

Jippii! Posti toi  tänään kauan kaipaamani Die Kruppsin CD-levyn. High tech / low life on levyn ensimmäinen raita ja minun lempikappaleeni. Kappale kertoo miten korkea teknologia ympärillämme itse asiassa huonontaa elämämme laatua. Mutta miksi Die Krupps?

Palataan ajassa taaksepäin räntäsateiseen joulukuuhun 1993 Tampereelle, missä saksalaistaustainen kaverini Henri vei minut Hämeenpuiston laidalla sijaitsevaan ravintolaan Die Kruppsin konserttiin. Bändi oli tuohon aikaan käytännössä tuntematon (niin kuin se yhäkin on) ja Henri tunsi bändin saksalaisten underground-piirien kautta.

Konsertti alkoi ja yleisö (meitä oli n. 30 henkeä) taputti yhtyeen lavalle. Ja sitten SE alkoi, nimittäin High tech / low life -kappaleen alkutahdit. Musiikki upposi kertaheitolla suoraan tajuntaani ja uppouduin tunnelmaan. Riehuimme Henrin kanssa eturivissä moshaten (vaikka hiukseni olivatkin lyhyet) ja nojasimme isoon metalliputkeen, jota laulaja välillä hakkasi rumpukapuloilla. Välillä laulaja tarttui minua ja Henriä hiuksista ja ravisteli päivämme (olimme ainoat "eturiviläiset", muu yleisö pääasiassa istui pöydissä). Konsertti eteni ja klassikot seurasivat toisiaan - mm. doppelgänger, metal machine music, rings of steel, ministry of fear ja teknometallicoveri Metallican biisistä "one". Metallican one oli kyllä uskomaton suoritus - heviklassikko muuntui tiukan konebiitin tahdissa eteneväksi teknokoneeksi. Aivan äärimmäisyyteen viety sovitus. Konsertti oli todellinen elämys ja muistan sen yhä varsin hyvin.

Tänä päivänä pidän edelleen suunnattomasti Die Kruppsista ja myös joistain sen seuraajista (esim. Rammstein). Tyylipuhdasta industrial metallia hyvällä maulla ja saksalaisella kurinalaisuudella tehtynä - eihän tästä voi olla pitämättä!

maanantai, 29. marraskuuta 2010

Tervetuloa

Tervetuloa blogiini. Blogini käsittelee musiikkia eri muodoissaan - kappaleita, artisteja, säveltäjiä, soittamista, säveltämistä, musiikin luomia tunnelmia jne. eli aivan laidasta laitaan kaikkea.

Toivon että blogini olisi interaktiivinen, kommentoikaa siis sydämenne kyllyydestä ja antakaa juttuideoita - kaikki kommentit luetaan huolella ja niihin pyritään vastaamaan :)